Olemme aina uskoneet, että tietoisuutemme syntyy neuronien sähkökemiallisesta aktiivisuudesta, eräänlaisesta aivojen monimutkaisuuden emergentistä ominaisuudesta. Ruotsalainen fyysikko on kuitenkin juuri julkaissut teorian, joka kumottaa tämän varmuuden: entä jos kaikki olisi päinvastoin? Entä jos tietoisuus olisi olemassa ennen materiaa, ennen aikaa, ennen itse tilaa? Uppsalan yliopiston professori Maria Strömme esittää matemaattisen mallin, jossa todellisuus, sellaisena kuin me sen tunnemme, on vain seurausta jostakin paljon syvemmästä.
Sisällysluettelo
Kun nanomateriaalien asiantuntija kirjoittaa uudelleen universumin lait
Maria Strömme ei ole filosofi, joka etsii hämärää spekulaatiota. Hän on tarkka tutkija, joka on erikoistunut nanoteknologiaan ja materiaalitieteeseen. Hänen päivittäinen työnsä koostuu yleensä atomirakenteiden, eli materiaalin pienimmän mittakaavan, tutkimisesta. Hän on kuitenkin juuri julkaissut AIP Advances -lehdessä teorian, joka edustaa jännittävää harppausta nanomateriaaleista todellisuuden perustuksiin.
Hänen artikkelinsa, joka on tunnustettu lehden parhaaksi ja esitetty kannessa, tarjoaa teoreettisen konseptin, joka on muotoiltu kvanttifysiikan matemaattisella kielellä. Siinä ei ole hämärää metafysiikkaa, vain yhtälöitä, todennettavissa olevia ennusteita ja selkeä tieteellinen tavoite: kuvata, miten universumimme todella toimii.
Keskeinen hypoteesi voidaan muotoilla yhdellä lauseella, joka järisyttää vakaumuksiamme: tietoisuus edeltää kaikkea muuta. Aika, tila ja materia olisivat vain toissijaisia ilmentymiä perustavanlaatuisesta tietoisuuden kentästä.
Täydellinen näkökulman muutos
Strömmen mallin mukaan se, mitä kutsumme materiksi, ei ole todellisuuden perustavanlaatuinen rakennuspalikka, vaan pikemminkin mielikuva tai jopa illuusio. Insinöörille, joka on tottunut pitämään materiaa perustavanlaatuisena olemuksena, tämä tunnustus on vakava käsitteellinen muutos.
Tämän teoreettisen mallin puitteissa yksilölliset tietoisuudet eivät ole erillisiä saaria, jotka on luotu erillisillä aivoilla. Ne ovat osia laajemmasta, toisiinsa liittyvästä tietoisuuden kentästä, joka on verrattavissa aaltoihin yhtenäisen valtameren pinnalla. Tunne erillisyydestä, käsityksemme itsestämme erillisinä olentoina, johtuu rajoitetusta käsityksestä tästä yhtenäisestä todellisuudesta.
Tämä näkemys on hämmästyttävän samanlainen kuin se, jota kvanttifysiikan pioneerit tutkivat. Einstein, Schrödinger, Heisenberg ja Planck – he kaikki ovat eri aikoina esittäneet samanlaisia intuitiivisia ajatuksia. Strömme myöntää, että hän on tukeutunut joihinkin heidän löytämistään suuntauksista, mutta samalla vienyt pohdintojaan kauas tämän alan ulkopuolelle.
Kun mystinen kohtaa mitattavan
Yksi tämän mallin huolestuttavimmista seurauksista koskee ilmiöitä, jotka yleensä luokitellaan tieteen reuna-alueiksi: telepatia, kuolemanrajakokemukset ja tietyt selittämättömän intuition muodot. Jos tietoisuutemme todella on upotettu yhteiseen kenttään, nämä ilmiöt eivät olisi enää paranormaaleja, vaan luonnollisia, vaikkakin harvinaisia, ilmentymiä tästä keskinäisestä yhteydestä.
Strömme ei väitä, että nämä ilmiöt välttämättä ovat olemassa, mutta hänen mallinsa tarjoaa perustan niiden tieteelliselle tutkimukselle, ei niiden a priori kieltämiselle. Hän esittää testattavia ennusteita fysiikassa, neurotieteessä ja kosmologiassa, muuttaen siten filosofiset pohdinnat testattaviksi hypoteeseiksi.
Hänen teoriansa olettaa myös, että yksilöllinen tietoisuus kokee fyysisen kuoleman palaten universaaliin kenttään, josta se on syntynyt. Rohkea väite, joka ei ole muotoiltu lohduttavaksi vakaumukseksi, vaan loogiseksi seuraukseksi hänen kehittämiensä yhtälöiden perusteella.
Nykyaikainen tiede ja muinainen viisaus
Paradoksaalista kyllä, tämä ultramoderni teoria on sopusoinnussa muinaisten intuitioiden kanssa. Suurten uskonnollisten perinteiden pyhät tekstit ovat jo kauan herättäneet ajatuksen toisiinsa liittyvästä tietoisuudesta, perustavanlaatuisesta ykseydestä, joka on näennäisen monimuotoisen maailman takana. Raamattu, Koraani, hindulaiset Vedat – ne kaikki kuvaavat metaforisella kielellään jotain, joka on hämmästyttävän samankaltainen kuin Strömmen matemaattisesti mallintama tietoisuuden alue.
Strömme ei pidä näitä yhtäläisyyksiä merkittävänä. Muinaiset kirjoittajat ovat ehkä intuitiivisesti ymmärtäneet totuuksia, joita tiede on vasta nyt alkanut muotoilla tarkasti. Ensimmäiset kvanttifysiikan tutkijat päätyivät samankaltaisiin johtopäätöksiin kokeellisin menetelmin. Ehkä nykyajan luonnontieteiden on aika tutkia näitä kysymyksiä vakavasti käyttämällä uusimpia välineitään.
Paradigman muutos
Strömme vertaa avoimesti ehdotustaan suuriin mullistuksiin tieteen historiassa: maapallon pallomaisuuden löytämiseen, Kopernikuksen vallankumoukseen, joka syöksi planeettamme universumin keskiön asemasta. Joka kerta ihmiskunnan on pitänyt luopua ilmeisestä totuudesta hyväksyäkseen järjen vastaisen todellisuuden.
Jos tämä malli vahvistuu, se voi merkitä uuden aikakauden alkua ymmärryksessämme siitä, keitä olemme ja mikä on paikkamme maailmankaikkeudessa. Sillä välin ennusteet on jo tehty. Tiede tekee työnsä niiden tarkistamiseksi.
