Huolimatta paperilla olevista valtavista rahasummista, tuomioistuin teki päätöksen työvoimatoimistoa vastaan. Ratkaisevaksi tekijäksi nousi yksityiskohta, jota monet Saksassa eivät tunne.
Sisällysluettelo
Mies saa perus työttömyyskorvausta . Samalla hänen nimissään on rekisteröity 450 000 euroa – summa, jonka jotkut ihmiset ansaitsevat vuosikymmenien aikana. Se vastaa suunnilleen liittokansleri Friedrich Merzin vuosipalkkaa tai noin 15 keskimääräistä vuosipalkkaa. Eräänä päivänä työvoimatoimistosta tuli kirje: lainan korot, varat. Työvoimatoimisto vaatii rahojen palauttamista. Perhe valitti päätöksestä. Ja tuomioistuin päätti: ”Hän tarvitsee apua, maksut on jatkettava”. Tämä tapaus vaikuttaa sosiaaliturvan paradoksilta – kunnes ymmärtää, mihin se perustuu.
Mies, joka oli mukana asiassa, oli virallisesti kolmen säästötilin omistaja, joiden yhteissumma oli noin 450 000 euroa. Mutta hän ei voinut nostaa tai siirtää rahaa, eikä edes sulkea tilejä. Säästökirjat – kirjaimellisesti ”avaimet” rahoihin – eivät nimittäin olleet koskaan hänen hallussaan, vaan ne olivat vuosikymmeniä säilytettyinä hänen isoisänsä kassakaapissa. Ei pääsyä, ei korttia, ei valtakirjaa. Saksan sosiaaliturvalainsäädännön mukaan kuka tahansa, joka ei pääse käsiksi rahoihinsa, katsotaan tarvitseväksi. Piste. Rikas paperilla, köyhä arjessa. Eikö tämä ole yksittäistapaus? Äskettäin perusturvaetuuden saaja huijasi työvoimatoimistoa, ja televisioasema hyötyi siitä .
Säästökirja kassakaapissa, pankkitili täynnä, lompakko tyhjä: totuus kansalaisten tuloista
Perhe teki vastalauseen. Kiista kärjistyi ja päätyi Berliinin ja Brandenburgin osavaltion sosiaalituomioistuimeen (asia nro L 18 AS 447/23). Oikeudenkäynnin keskivaiheilla nousi esiin ratkaiseva kysymys: kuuluuko raha todella jollekin, jos hänellä ei ole edes lupaa koskea siihen? Isoisä ei koskaan siirtänyt omistusoikeutta kolmeen kirjaan. Tuomioistuin tulkitsi tämän klassiseksi ”ehdolliseksi lahjaksi”: rahat oli tarkoitettu tulevaisuuden avuksi – mahdollisesti talon ostamiseen, mahdollisesti koulutukseen – mutta ei elinkeinoksi tässä ja nyt.
Säästötili vs. verkkotili – keskeinen ero.
Tavallisella sekkitilillä voi käyttää varoja verkossa, sovelluksen kautta tai debit-kortilla – pankki vain tarkistaa henkilöllisyytesi. Perinteisen säästökirjan kanssa tilanne on toinen: tässä sovelletaan ”haltijan asiakirjan” periaatetta Saksan siviililain (BGB) 808 §:n mukaisesti. Pankki maksaa varat vain sille, joka esittää fyysisen kirjan – riippumatta siitä, kenen nimi siinä on. Ilman asiakirjaa ei makseta, vaikka voisit todistaa olevasi tilin omistaja. Säästökirjan tapauksessa todellinen valta on siis sillä, joka säilyttää sitä kassakaapissa. Työllisyyskeskukselle tämä tarkoittaa, että niin kauan kuin sinulla ei ole kirjaa, varojen saldoa ei pidetä käytettävissä olevana varallisuutena eikä sitä oteta huomioon työttömyyskorvauksen laskemisessa.
Teoriassa poika voisi hakea oikeusteitse maksua, mutta ilman menestysvarmuutta ja merkittävällä riskillä perheelle. Sosiaalioikeus ei vaadi tällaisia toimia: kansalaisen tulo on ”nykypäivän oikeus”. Sen tarkoituksena on lieventää akuutteja vaikeuksia, ei ajaa ihmisiä vuosia kestäviin siviilioikeudenkäynteihin. Samanlainen päätös tehtiin Ala-Saksin-Bremenin sosiaalioikeudessa vuonna 2012 (L 9 AS 695/08). Myös liittovaltion sosiaalioikeus on samaa mieltä: varat otetaan huomioon vain, jos ne ovat tosiasiallisesti käytettävissä.
Miksi vanha paperilappu on tehokkaampi kuin mikään pankkisovellus
Tämä tapaus tuli äskettäin julkisuuteen gegen-hartz.de-sivustolla, mikä herätti huomattavaa huomiota tiedotusvälineissä ja nimettiin ”sensaatioksi”. Sivusto tarjoaa luotettavia ratkaisuja sosiaaliturva-asioihin, mutta ne esitetään usein erittäin provosoivassa muodossa. Lisäksi se tekee yleensä tiivistä yhteistyötä kaupallisten lakiasiaintoimistojen kanssa. Vaikka tiedot ovat tarkkoja, niiden esitystapa polarisoidaa usein tarkoituksellisesti yhteiskuntaa, jotta uhrit hakeutuisivat psykologin apuun.
Joillekin tämä tapaus osoittaa, että laki suojelee ihmisiä perheen paternalismilta ja kuvitteelliselta omaisuuden hallinnalta, jota heillä ei ole koskaan ollut. Toisille se näyttää kutsulta ”jäädyttää” rahat, jotta he voivat saada valtion tukia. Mutta riski on suuri: kuka tahansa, joka piilottaa omat rahansa, syyllistyy rikokseen. Tuomioistuimet osaavat hyvin määrittää, onko joku todella syrjäytynyt järjestelmästä vai vain teeskentelee. Muuten, vuonna 2026 tapahtuu merkittäviä muutoksia perustulojärjestelmässä .
