60-luvun musiikki ja sitä vanhempi. Mitä tulee mieleen? Luultavasti muutama nimi: Bob Dylan , Beach Boys , tietysti The Beatles , ja sitten Jimi Hendrix, Led Zeppelin jne. Paljon harvempi muistaa Os Mutantesin, Silver Applesin tai Albert Elerin. Nämä artistit ovat myös mukana Pitchfork -lehden listalla 200 parhaasta kappaleesta 60-luvulta. Lehti tunnetaan eksentrisestä lähestymistavastaan musiikkimaailmaan. Tietenkin myös edellä mainitut suuret nimet ovat mukana listalla.
Jos 1950-luku oli rock’n’rollin kukoistuksen vuosikymmen, 1960-luku oli ominaista uusien keksintöjen virralle, jotka muutamassa kuukaudessa synnyttivät kokonaisia genrejä. Singlet nousivat suosioon, ja popmusiikki alkoi säestää kansalaisoikeusliikkeen mielenosoituksia, luoden ennennäkemättömän yhteyden musiikin ja poliittisten vaatimusten välille. 1960-luku oli hippien vuosikymmen, Vietnamin sotaa vastustavien mielenosoitusten vuosikymmen. Musiikki onnistui yhdistämään kaiken tämän.
Pitchforkin ensimmäiseksi valitsema kappale ei kuitenkaan heijasta poliittista kuohuntaa, vaan korostaa intiimimpää, valheellisen aurinkoista ulottuvuutta, jonka pinnan alla piilee epäilys, joka kyseenalaistaa optimismin.
60-luku, tämä on paras kappale
Pitchforkin mukaan 60-luvun paras kappale on Beach Boys -yhtyeen God Only Knows.
Lehti kutsuu tätä kappaletta syvästi koskettavaksi, kykeneväksi välittämään rakkautta, surua ja kiitollisuutta, mutta samalla myös syvää epätoivoa. Vaikka se onkin länsimaisen popmusiikin mestariteos, se ei ansaitse museonäyttelyä, koska yksikään kriittinen analyysi ei ole pystynyt paljastamaan sen salaisuutta – sen inhimillisyyttä, sen käsittämätöntä energiaa. Ensimmäisen säkeistön epävarmuus heijastaa 1960-luvun nuorisokulttuurin naiivia optimismia; Carl Wilson ylistää epäilyä lävistävällä kauneudella. ”God Only Knows” on kuin jäähyväiset lapsuudelle ja (hauras) toivo siitä, että rakkaus on todella vastaus.
